Nainen istuu sängyn päädyssä hänen vieressään ja sanoo: - Every man has his breaking point. Jouni peittää kasvonsa laihoilla käsillään ettei näkisi naisen tiukkaa ilmettä ja alkaa voida pahoin. Oksennuksen maku tulee hänen suuhunsa.   Puhu suomea! hän huutaa ennen kuin pitsa lentää paloina lattialle. Nainen selvittää kurkkuaan samalla kun sitoo sekaiset hiuksensa nipuksi niskaan ja kerää katseellaan kokoon pitsan palaset. Miten helvetissä sinä tuon teit? hän kysyy naiselta joka jatkaa: Those were the pieces of your life, face it!

Miksi sen piti puhua englantia unessakin? Pitsaa?, Jouni sanoo tyhjään huoneeseen ja jää makaamaan kapeaan sänkyynsä, kohottautuu sitten kyynärpäidensä varaan, kiskaisee äänettömäksi nuhjaantuneen peiton päältään ja katsoo paljasta jalkoväliään.  Se ei seiso! Miten helvetissä se ei taaskaan seiso?. Hän rojahtaa takaisin makuulle, kääntää päätään puolelta toiselle, sulkee silmänsä kun näkee ikkunan takana hämärän: Aamu vai ilta? Ehkä se seisoi jo.

Jouni sytyttää yölampun. Sen hehku saa vanhan mattavalkoisen seinän näyttämään kermaiselta. Hän ojentaa käsivartensa, jonka kalpeaa, paikoin sinipunaista ihoa vasten makaavan mustan ja harvan karvapeitteen viileä ilmavirta nostattaa  koholle. Seinän pinnalla varjo herää henkiin. Sormet ovat pitkät, niin kuin muusikolla: ranne taipuu notkeasti, kyllä, käsivarsi on hivenen liian ohut. Pitäisi olla lihaksia, lisää lihasta. Naiset tykkää.

Jouni kääntyy puolittain kyljelleen, nojautuu sivuttain ja koukistaa polvensa että näkee siluettinsa selvemmin; terävän olkapään, tyhjän vatsan, lonkkaluun kohouman ja pitkät jalat; taas lonkkaluun, vatsan ja olkapään. Hän taivuttaa  päätään ja näkee syrjäsilmällä nenänsä sojottavan uljaana ylöspäin. Naiset tykkää isonenäisistä miehistä. Siitä näkee minkä kokoinen muna on. Minä voin todistaa, mutta hän muistaa taas ja asettuu takaisin selälleen. Helvetti!, Jouni parahtaa ja nousee ylös. Askeleet toistuvat yksiön seinistä kumahtaen. Hän pysähtyy, kuuntelee ja jatkaa pienen epäröinnin jälkeen matkaansa kohti kylpyhuonetta. Jouni antaa virtsan siristä pitkin pytyn ruosteiseksi pinttynyttä emalipintaa. Haju lemahtaa kasvoille lämpimänä. Hän kiskaisee nupista kohina ottaa hänen korviinsa ja ravistaa viimeiset tipat, laskee kannen alas, vääntää vesihanan auki ja huuhtelee kätensä. Samalla hän katsoo peiliin ja sanoo: Ryhdistäydy ja käy kaupassa. Jouni sulkee silmänsä ennen kuin kauhoo kasvoilleen ja suuhunsa vettä. Hän kuuntelee solinaa niin kauan, että ääni jää kaikumaan hänen korviinsa.

Uni palautuu Jounin mieleen ja oksennuksen maku nousee kurkkutorvesta happamana. Hän pesee hampaansa, maistelee piparminttua ja tuntee äkkiä vatsansa tyhjäksi. Kylpytakin pehmeä pinta saa hänet muistamaan mummon kutomat villasukat, jotka hän hakee sänkynsä alta ja sujauttaa jalkoihinsa. Jouni tarkastaa keittiön kaapit, pinoaa likaiset astiat tiskialtaaseen ja löytää hernekeittopurkin. Hän miettii joko siitä on kuukausi kun äiti kävi. 

Jouni kytkee tietokoneen virran päälle, ottaa ikkunalaudalta tulitikut ja tupakka-askin, menee parvekkeelle selkä edellä ja sulkee oven. Hänen kulmakarvansa yhtyvät nenänvarressa kun hän katsoo jäljelle jääviä neljää savuketta. Jouni raapaisee tulitikkua askin kylkeen, nostaa väpättävän liekin tupakan päähän ja näkee kuvansa heijastuvan ikkunasta. Ensimmäisen imaisun hän puhaltaa kuopallaan olevien poskien kautta ulos niin, että savu peittää hänen kasvonsa hälveten nopeasti paljastaen hänen kuvansa uudestaan kuin hän olisi tullut usvasta.

Ranskalaiselta parvekkeelta avautuva näkymä kattaa osan kaupunkia ja päätyy järven selälle. Mikään siinä maisemassa ei yllätä häntä. Vain parveke, että se on korkealla, lintujen tasalla ja se että se on ranskalainen saavat hänet hymyilemään.



Jouni ottaa Peter Winchin kirjan päältä lukulasinsa, nostaa ne silmilleen ja avaa sähköpostinsa. Naiselta on tullut kirje, hän tulostaa sen ja paneutuu selälleen sänkyynsä. Nainen kertoo kuinka ikävöi, kuinka kaipaa hänen ääntään ja kuinka häntä haluaa, ja lopuksi pyytää: Could you write me a poem? Could you, please.

Se saa hänen ihonsa lämpenemään ja hän nousee, kävelee tietokoneelleen ja tuijottaa tyhjää ruutua ja siitä heijastuvaa kuvaansa. Hän tuhahtaa itselleen ja liikauttaa hiirtä, kone hyrisee, ruutuun tulee sinitaivas ja pilvenhattaroita. Jouni kutsuu naista Cèlineksi. Hän sai naiselta luvan valita useista eri nimistä, mutta Cèlinessä oli hänen mielestään kaunein sointi. Hän miettii sanoja; kauniita sanoja, hienostuneita sanoja, niitä hän miettii ensin suomeksi sitten englanniksi, ja lukee naisen kirjeen uudelleen ääneen. Hänen huulensa pehmenevät kun hän toistaa: I want you!  Minäkin haluan sinua, Cèline, hän sanoo ja painaa kämmensyrjällään heräävää penistään. Suutelen sinua nyt, sinun silmäkulmaasi, poskiasi, huuliasi. Riisun paitasi, lasken hameesi. Valutan alushoususi, sinä potkit ne pois, kikatat vähän ja minä keskeytän sinut suudelmalla. Kuljetan huuliani kaulallasi, rinnoillasi, avaan hakaset ja annan huulieni maistaa sinua kaikkialta, ylhäältä ja alhaalta. Paljon ranskalaisia suudelmia... French kisses, hän huokaa ja jatkaa: sormeni kaikkialla ihollasi, pehmeällä vatsallasi, reisiesi sisäpinnalla, sisälläsi. Minä haluan sinua, haluan kuulla kuinka laukeat! hän mutisee ja kirjoittaa kaiken samalla muistiin, tallentaa nimellä letter11, lähettää viestinsä ja veri ryöpsähtää hänen päästään. Hän tulostaa kirjeen, ottaa sen mukaansa ja asettuu taas sängylle lausuen naisen sanat jälleen ääneen, toistaen sitten omansa. Hän avaa kylpytakkinsa: Se seisoo! Jumalauta, se seisoo, ja katsoo siluettiaan riemastuen. Hän sulkeutuu kylpyhuoneeseen ja on sen jälkeen pitkän sekunnin onnellinen.

Syötyään hän tarkastaa onko nainen vastannut sähköpostiin, nukahtaa pettyneenä, herää kun on aivan pimeää ja tarkastaa sähköpostin uudestaan. Cèlinen kirje on kuuma ja kostea, mutta Jouni vastaa kiirehtivänsä kauppaan ja sen jälkeen tiskaavansa. On tärkeää suorittaa rutiineja, hän muistuttaa.

Jouni pukee yllensä siisteimmät mustat housunsa, villapaitansa ja vaarilta perimänsä puolipitkän nahkatakin, jonka taskusta kaivaa lompakkonsa, ja tarkistaa että viimeiset viisi euroa ovat varmasti tallessa, muutama pienempi kolikko lisäksi. Hän katsoo peiliin, näkee kalpeat kasvonsa ja istuu lattialle. Näytän ihan hirveältä! - Hirveältä, hän sanoo toisen kerran ja peittää kasvonsa laihoilla käsillään. Hiukset valahtavat tummana esirippuna hänen tuskansa ylle.

Jouni ottaa lääkepurkista yhden tabletin, jonka nielaisee ilman vettä. Hän kyykistyy eteisen lattialle ja odottaa, että lääke alkaisi vaikuttaa. Hän ehtii riisua takkinsa ja kenkänsä, pukea taas päällensä ja ajatella ihmisiä, joita joutuisi kohtaamaan kaupassa. Kassaneiti on tuttu, mutta ne muut! Ne tuijottavat. Jouni riisuu takkinsa. Hän pärjäisi kolmella tupakalla, jos ottaisi vielä toisen lääkkeen ja nukahtaisi. Mutta hän pukee taas päällensä, ottaa lipaston päältä kangaskassin, ryttää sen taskuunsa. Hän menee hissiin selin ja painaa vihreää nappia.

Hernekeitto on tarjouksessa neljä purkkia kahdella eurolla ja ranskanleipä maksaa viisikymmentä senttiä. Raha riittää oikeaan tupakkaan.

Cèline tulee hänen mieleensä kun hän astuu kaupasta ulos kassia vasemmassa kädessään puristaen. Kassaneiti kulkee hänen perässään ja lukitsee oven. Porttikongista kuuluu kahisevien vaatteiden ääntä ja hiljaista puhetta. Jouni tunnistaa miehen kasvot pimeässä, parran, ruskeat silmät jotka näyttävät lempeiltä ja luotettavilta. Hän seisahtuu, katsoo kadulle; pysäköityjä autoja puistoon asti lyhdyt sammuneina, kotitalonsa verhotut ikkunat, kirjavien kankaiden lävitse kajastuvat välkähtävät television valot, ja hän näkee takanaan hiljaisen jalkakäytävän. Jouni kulkee kohti syvennystä. Nuorisojoukosta  on vaikea erottaa kasvoja. Vain poikia taputtelemassa miehen selkään. He lähtevät kädet taskussaan, vinot hymyt naamoillaan, pupilleissaan katulampun kelmeä ja mitäänsanomaton palo. Jounin kylkiluiden alla muljahtaa ja hän nielaisee itkunsa. Pallea kovettuu, ja hänen silmänsä kostuvat.

Mitä mies? parrakas kysyy. Jouni ojentaa kätensä kätelläkseen, mutta vetää samalla kassiaan taaksepäin ja heilauttaa sen  miehen päähän kaikella patoutuneella voimallaan. Uhri vajoaa asfalttiin, raudanhaju tunkeutuu Jounin sieraimiin. Hän kumartuu miehen ylle vaikka häntä etoo ja pallea nytkähtelee. Jouni tarkastaa taskut. Pillereitä nousee purkeittain kansitakin uumenista, hän tunkee ne kassiinsa ja jatkaa matkaansa oman rappukäytävänsä eteen. Avain osuu lukkoon kolmannella kerralla. Hän tuijottaa hissin peiliä koko matkan ylös asti.

Jouni purkaa kassinsa ja ottaa purkit käteensä, nostaa valoa vasten ja tutkii niitä pää takakenossa, puristaa nyrkkiinsä ja menee vessanpytyn eteen. Hän avaa kannen ja yhden purkin, kallistaa hieman, mutta ennen kuin yksikään pilleri putoaa veteen, Jouni nousee, laittaa purkit kaappiin ja menee tupakalle. Hän kuulee ambulanssin tulevan, kuulee sen pysähtyvän lähelle. Poliisiauto vilahtaa talojen välistä. Jouni odottaa parvekkeellaan, hänestä ei näy kuin tupakan hiilloksen punertava hehku hetkittäin hänen kasvoillaan. Ja autot menevät pois, hiljaisena saattueena, kuin jännitys olisi lauennut ja jäljelle jäänyt löysä tyhjyys.

Cèline on lähettänyt vastauksen: I don`t need any details of you life, I need sex.  You`re pissing me off!


Jouni lukee sanat uudestaan, lausuu ne ääneen ja menee sänkyynsä. Kyyneleet valuvat pitkin poskien kuoppia, paksut huulet vääntyvät tukahtuneeseen itkuun. Hän ottaa silmälasit pois ja pyyhkii kasvojaan, mutta ne kastuvat heti uudestaan. Hän makaa siinä puoleen yöhön asti pohtien, kuinka pääsisi pimeään arkkuun  ikiajoiksi, ja se saa hänet liikuttumaan yhä uudelleen. Mutta hän ei kehtaisi tehdä sitä äidille. Eikä se olisi kuitenkaan sen kummempaa kuin elämä. Hän voisi vaikka naulata ovensa.

Jouni  ei kuullut askeleittensa kumahtavan seinistä kun käveli kylpyhuoneeseen, ei hän kuullut enää mitään, ei nähnyt ketään peilistä kun otti yhden mieheltä anastamistaan purkeista käteensä. Yksi pilleri ei tuntunut miltään. Toinen tuntui jo paremmalta. Hän ajatteli lähteä ulos, ihmisten ilmoille, mutta jäi tuijottamaan itseään vielä hetkeksi peilistä. Komea hän oli! ja hän oksensi.