Paulin ajatus jäi riippumaan langastaan kuin hämähäkki, jota äkkinäiset tuulet riepottivat ilmassa ylös alas. Ajoittain lanka kimmelsi kirkkaana kuin valon lävistämänä, ajoittain ajatus roikkui orpona ja tuhoon tuomittuna: Mutta Marja ei ilman syytä stringejä päällensä pukenut ja tänä aamuna niin oli käynyt. Marja oli tehnyt sen vaivihkaa, ja Pauli oli nähnyt stringit peilistä partaansa höylätessä, kun Marja oli noussut vessanpöntöltä vaikka olikin nostanut uudet pellavahousunsa jalkaansa hyvin nopeasti.

Asvaltti höyrysi ja piki tuoksui. Jyrä rullasi painollaan asvalttia tasaiseksi, sen kuljettaja istui oikealle kallistuneena, paljas selkä Pauliin päin ja huusi jotain, josta Pauli ei saanut selvää. Pauli sulki auton ikkunan ja odotti kunnes paljasjalkainen tyttö vaihtaisi lätkänsä vihreäksi. Tytöllä oli navassaan lävistys. Pieni koru tuikahti houkuttelevasti. Pauli ajatteli, miten lipoisi tytön napaa ja miltä kylmä koru tuntuisi kielellä. Tyttö antoi luvan mennä, Pauli nosti kytkintä

Anttilan kuvastoa lukiessa Marja oli sanonut, ettei stringejä päällensä pukisi, koska sellaiset vaonhiertäjät eivät voineet olla kovin terveellisiä. Ajatus sädehti Paulin päässä niin, että ohimosta vihlaisi. Stringeille oli olemassa syy. Marjan perseen piti näyttää hyvältä, mutta miksi? Kenelle hän sitä keikuttaisi?

Pauli oli tutkinut Marjan sähköpostit, lompakon ja kalenterin, mutta ei ollut löytänyt yhtään johtolankaa, ei yhtään ainoata todistetta. Se oli Paulin mielestä selvä merkki. Kaikki ei ollut niin kuin piti.

Marjan pylly oli Paulille pyhä. Seksikkäässä vaimossa oli huonoja puolia enemmän kuin hyviä. Koko ajan piti olla varuillaan eikä Marjaankaan voinut luottaa. Kerran vielä tulisi joku hemmetin asvalttimies koppaisi Marjan hikiseen kainaloonsa. Pauli jäisi lasten kanssa yksin. Ajatus itketti ja Pauli pyyhki yhä vuolaammin valuvia kyyneleitä silmänurkastaan. Hän oli aina ollut herkkä ja oli saanut siitä kärsiä. Koulussa häntä oli kutsuttu neidiksi, pillittäjäksi ja pauliinaksi sen jälkeen kun Paulin H.I.F.K:n pipo oli varastettu. Hän oli saanut sen ukiltaan lahjaksi ja ukki oli kuollut kohta sen jälkeen. Viimaisella välitunnilla valvova opettaja oli käskenyt laittaa pipon päähän eikä Paulilla ollut mitä laittaa. Opettaja oli sanonut, että aivoistaan kannattaisi pitää parempaa huolta. Silloin Pauli oli sanonut, että pipo oli varastettu ja oli samalla pillahtanut itkuun. Hän ei voinut sille mitään. Itku tuli ja nyyhkytykset perään, lopuksi vavahteleva hengitys, joka muuttui taas itkuksi jos asiaa ajatteli enää yhtään. Lopulta Paulia itketti oma itkemisensä.

 

Töihin päästyään Pauli vilkaisi peiliin ja huomasi silmiensä olevan itkusta turvonneet. Viimeksi hän oli ollut samannäköinen silloin, kun Marja oli ollut edellisenä kesänä lähtenyt työpaikan kesäjuhliin johtajan kesämökille. Kun Marja oli pakannut punaisen korruptiopyyhkeensä, Pauli näki hänet jo nousemassa merestä suolaisena ja märkänä ja kietoutuvan pyyhkeeseensä. Hän näki myös Marjan pomon kävelevän vaimoaan vastaan samanlainen pyyhe lanteillaan ja saman tien heidän rakastelevan rantaruohikossa kuin parittelevat liljakukot. Paulia ajatus oli itkettänyt enemmän kuin mikään muu ennen. Edes isänsä hautajaisissa Pauli ei ollut itkenyt niin paljon. Sielläkään häntä ei ollut itkettänyt isän kuolema vaan hautajaiset yleensä. Ja se virsi, jonka sanoille on mahdoton pistää vastaan: .

Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleeni.

Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.

 

Pauli ei pystynyt pidättämään itkuaan. Koko työpäivä tuhlaantui Marjan perseeseen. Hämähäkki roikkui yhä langallaan, välillä lempeästi lämpimän ilmavirran mukana keinuen kuin riippuliitäjä: Marjan pehmeä iho, Marjan tuoksu, kaikki Marjassa. Marja lasten välissä  päiväunilla, nukuttamiseen nukahtaneena. Ja Marja Paulin päällä huulet raollaan, silmät ummessa, Paulin kädet Marjan pehmeillä lanteilla. Samassa hämähäkki tempaantui tuulen mukana ylös ja sitten äkkipudotus. Miksi Marja tahtoi aina olla päällä? Oliko hänen mahansa jo niin suuri, että Marja tunsi sen vastenmielisenä möhkäleenä vatsansa päällä? Näkyikö hänen kalju päälakensa? Miltä hän näytti Marjan päällä? Marja näytti hänen päällään kauniimmalta kuin milloinkaan ja hän oli sen Marjallekin sanonut. Marja oli painanut päänsä hänen rintaansa vasten ja pysynyt siinä pitkään.

Pauli pyyhki turhaan kyyneleitään. Hänen oli saatava selvyys siitä missä mennään, mutta itkevälle miehelle kukaan nainen ei totuutta kertoisi. Sama juttu se oli ollut silloin kesäjuhlien jälkeen. Marja oli katsonut säälien Paulin turvonneita silmiä ja kiistänyt kiemurrelleensa punaisessa pyyhkeessään pomonsa kanssa ja samalla silittänyt Paulin poskea kuin lohduttaen pikkulasta.

Paulin oli tehtävä silmilleen jotakin ennen kuin menisi kotiin ja vaatisi vaimoaan tilille siitä, ketä varten tämä oli laittanut stringit jalkaansa. Pauli muisti kamomillateepussit, jotka olivat olleet Marjan silmillä silloin, kun vauva oli valvottanut häntä koko yön. Marja oli ollut varma, että vauva oli kipeä, ja alkanut itkeä huolesta ja sitten väsymyksestä. Siitä kierteestä hän ei päässyt koko yönä ja seuraavana päivänä oli ristiäiset. Marja ei halunnut olla valokuvissa silmät ummessa ja oli pistänyt kamomillateepussit silmilleen heti aamusta. Vaikutus oli ollut tehokas. Pauli oli tuijottanut Marjaa kuin ilmestystä. Teepussit olivat ikään kuin imeneet kaikki luomiin itkemättä jääneet kyyneleet. Marja oli näyttänyt säteilevältä ja vauva oli nukkunut syvää unta läpi koko seremonian.

Pauli kurvasi päättäväisesti kahvilan pihaan. Sisällä oli hämärää ja siellä tuoksui rauhoittavalle; vahvalle kahville, tuoreille sämpylöille ja viinereille. Neljän ruuhkan pauhu hiljeni kun ovi painui Paulin selän takana kiinni. Hän otti kupin ja kaatoi siihen vettä, plarasi teepusseja ja löysi kamomillaa, pisti sokeripalat lautaselle ja maksoi. Kassaneiti katsoi Paulia pää kallellaan. Tytön kasvot olivat pyöreät ja kalpeat eikä hänellä ollut meikkiä. Hänen vaaleanruskeat hiuksensa olivat vedetty tiukalle poninhännälle. Paulille tuli mieleen kotimainen omena; valkeakuulas. Hän istui umpimähkään ensimmäiseen pöytään joi teensä polttavana, sokeria oli vielä kokkareina kupin pohjalla. Kun kassatyttö katosi hetkeksi takahuoneeseen, Pauli sujautti vähän kuivahtaneen pussin taskuunsa, sitten hän haki toisen satsin toiselle silmälle. Paulia huvitti, mutta kun kassaneiti kurtisti otsaansa miettivän näköisenä, Paulia hävetti. Hän yritti olla ajattelematta koko asiaa ja seurasi ohi ajavia autoja ikään kuin olisi nähnyt jonkun tutun siellä seassa ja lähti välinpitämättömänä pöytäänsä kohti. Minkälainen mies juo baarissa kaksi kupillista kamomillateetä, Pauli ajatteli. Kysymys hävetti niin, että hän oli kopauttaa päänsä kahvilan pähkinäpuiseen pöytään, ja jäi sitten tuijottamaan kuppiaan kuin löytääkseen teestä vastauksen.

 

Pauli siirsi autonsa syrjään aivan parkkipaikan reunaan. Sitä reunustivat kurtturuusupuskat ja niiden antamassa varjossa Pauli avasi ikkunan, asetti istuimensa takakenoon ja nojautui sitä vasten jännittyneenä. Hän yritti rentoutua, mutta pälyili ympärilleen varmana siitä, että joku tulee, mutta hän asetti teepussit silmilleen. Radiossa laulettiin kyynelsilmistä, Pauli sohi sokkona nappuloita ja sai sen sammumaan.

Teepussit tuntuivat typeriltä, koko ajatus ääliömäiseltä. Pauli riuhtaisi pussit pois ja pisti ne takaisin taskuunsa. Hän ehtisi ehkä pitää niitä vielä silmillään jossain välissä, kun Marja touhuaisi lasten kanssa.

Paulin oli vaikea saada ovea auki. Hän työntyi ovesta sisään avaamatta sitä kokonaan ja asetti kenkänsä vierekkäin lattialle. Marja nojasi keittiön oven pieleen kädet puuskassa ja tuoksui sipulille ja nakkikastikkeelle.

- Mistäs nyt tuulee?

- Ei mistään, miten niin?

- Kenkiä asettelet ja hiivit sisään kuin pahantekijä.

Pauli hymähti ja kumartui tervehtimään vaimoaan tavanomaisella suukolla.

- Mikä sulla on?

- No ei mikään!

- Onhan. Kyllä mä nään millon sua joku vaivaa. Se on niinku musta pilvi sun ympärilläs taas.

Pauli meni vaihtamaan vaatteensa ja piiloutui sitten vessaan. Muutaman minuutin kuluttua Marja huusi syömään. Pauli istui pöytään ja lapset tulivat esiin koloistaan kuin menninkäiset. Marja ei tivannut enää ja ruokapöydässä vallitsi syvä hiljaisuus lukuun ottamatta maiskutusta, mussutusta ja aterimien kilahduksia.  

 

Pauli ei saanut unta eikä hänellä ollut rohkeutta kysyä stringeistä. Marja saisi taas raivokohtauksen, jos syytökset olisivat turhia. Tai mistä Pauli sitä tiesi saiko Marja kohtauksen siksi, että häntä syytettiin turhasta vai oliko hyökkäys vain paras puolustus.

- Miks sä et nuku?

- Nukunhan.

- No ethän nuku. Kyllä mä kuule kuulen milloin sä nukut. Sen kyllä kuulee kaikki muutkin tässä talossa. Sua vaivaa joku. Mikset sä voi kertoo?

- Ei mua mikään vaivaa, mutta sä voisit kans kertoo jotain.

- Mitä?

- Miks sulla on stringit?

Marja pysyi pitkään vaiti. Paulin hermot eivät kestäneet, vaan hän vääntelehti petillä raivokkaasti edestakaisin. Marjan kurkusta nousi välillä kummallisia tukahdutettuja ääniä eikä Pauli saanut selvää, pidättelikö Marja nauruaan vai eikö hän vain saanut sanottua totuutta, vaikka kuinka yritti.

- Sano nyt!

- Voi herrajumala. Ei niissä uusissa housuissa voi pitää tavallisia alushousuja. Pakara menee keskeltä poikki ja se on niin kuin olisi neljä pienempää pakaraa. Maiju sano sen mulle töissä. Sitten mä katoin peilistä, ja niin se oli. Törkee perse. Niinku neliapila, oikein onnen perse.

- Kuka sitä sitten kattelee?

- Enhän mä tiedä katteleeko sitä kukaan! Minä ite ja Maiju. Ja sinäkin kai. Sitäkö sä oot  itkeny? Mun persettä?

- Miten niin itkeny?

- No hyvä kun sait silmäs auki silloin kun tulit kotiin. Ja vessan roskiksessa oli kamomillateetä.

- Mitä sä meet roskia kaivamaan? Ihme touhua.