- Paskat! Paiskasin pelimailan lattiaan ja lähdin hekumoivaa vastapuolta kättelemättä pukuhuoneeseen. Häviö kyrpi ja sitä myöten kaikki. Ei tehnyt mieli edes suihkuun. Kävin kusella, kauhoin raanasta vettä kämmenellä janoiseen suuhuni, pesin kasvoni ja kuivasin ne hiestyneeseen paidanhelmaan. Sujahdin anorakkiini kuin telttaan. Ruumiinnesteet olivat valahtaneet varpaisiin asti. Jalkapohjat pullistuivat, verisuonet kuumottivat ja nousivat ihon pintaan kuin madot paetessaan liikaa kosteutta. Vaihdoin kengät. Lähdin pukuhuoneesta, kun kuulin portaita laskeutuvat voitonriemuiset askeleet.

Paidan selkämys kylmeni. Iholle nousi nystyröitä. Heitin kassini  auton takapenkille, paiskasin oven kiinni niin että pauke kajahti haaleina värjöttelevistä monitoimitalon tiiliseinistä särähtäen takaisin. Risteyksessä jouduin odottamaan tolkuttoman kauan oikealta tulevaa autoa. Ohimaleksivan bemarin rattia puristi pyntätty rouva.
- Saatanan lehmä!
Alushousut liiskaantuivat hikiseen vakoon, suuta kuivasi taas. Teki mieli olutta.


- Onko kaljaa?
- Ei.
- Mee hakeen.
- Hae itte kaljas, perkele.
- Kaupassa oot kuitenkin käyny.
- Niin oonki.
- Mulkku mikä mulkku.

Läimäsin oven kiinni ja juoksin rappuset alas, käytävä kumisi. Ennen ulos ryntäämistä kouraisin viidellä sormella verkkareiden persusta, että sain alushousuni vihdoinkin irtoamaan vaosta. Kauppaan oli kävellen matkaa kaksisataa metriä, autolla melkein kilometri. Autolla kalja kulkisi keveämmin. Pysäköin, ehdin vetää parkkipaikalle tulevien, sieltä menevien ja tyhjää käyvien moottoreiden pakokaasua vain kaksi kertaa henkeeni ennen kuin astuin markettiin. Kärryyn ei ollut kolikkoa. Kävelin suoraan elintarvikepuolen virvoitusjuomaosastolle ja otin kahdentoista tölkin paketin, jossa oli karhun kuva.

Ostostensa runsautta kauhistunut vanhus yritti urheasti kääntää painavia kärryjään kassan suuntaan. Annoin tietä ja tuuppasin harmaan muorin taakkaan vauhtia. Kärryt vetivät muassaan vanhuksen aina kassalle asti ja hän jäi siihen avuttomana seisomaan, pelästynyt hymy herttaisesti rutistuneilla kasvoillaan. Menin säälistä toiseen jonoon ja nostin ostokseni hihnalle, heti edellisen asiakkaan maitopurkkien perään. Naisasiakkaan silmät heittivät vasten kasvojani tuimaa liekkiä, jota yritin lauhduttaa oman katseeni sumealla räntäsateella vaivaiseksi savuksi. Vedin oluitani taaksepäin niin kauan kunnes naisen ruuat olivat vyöryneet hihnan toiseen päähän. Otin kaljani heti, kun lukija piippasi ja tuijotin kassaneidin ilmeettömiä silmiä, kun ojensin pankkikorttikuitin allekirjoitettuna takaisin. Kassaneiti sanoi kiitos, mutta ei hymyillyt tarpeeksi. Virnistin.

En mennyt kotiin. Puoliso otti päähän. Silmälasienkin takaa miehen katse oli näyttänyt ärsyttävän levolliselta, tyyneltä metsälammelta. Mies oli viime aikoina ajatellut liikaa. Oli päättänyt olla ostamatta kaljaakin, enkä ollut sellaista päättäväisyyttä kohdannut koko avioliiton aikana. Miehessä oli ryhtiä. Se oikeastaan miellytti, jos sitä tarkemmin ajatteli, mutta ei nyt. Lähetin kännykällä valmiiksi tallentamani tekstiviestin muka viikon runon, vaimon säännölliseksi hämäämiseksi. Olin itse mennyt muokkaamaan Tiihosta:

Vähän päivästä jäi, vain munasi
muoto
on kämmenellä

ja niin
vedän päähäni
litisevän illan.

Jätin autoni kauaksi puistoa myötäilevän tien varteen, kun sain vastauksen: äkkiä! Taloja rivissä, pienet pihat loskaisessa lumessa vielä. Vasta aavistus keväästä ja valosta pienten polkupyörien pinnoissa.  

Jake avasi oven ilman paitaa. Tuijotin suloista rintakarvojen välkettä. Hellyin heti.
- Nuole mua, kuiskasin, kiedoin käteni miehen ympärille ja työnsin kieleni sen suuhun.
- Rakastat sä mua? mies kysyi.
- Totta kai rakastan.

 
En voinut olla voihkimatta.
     Puhelin soi.
- Mun on pakko vastata, se sanoi ja nousi pois päältäni.
- Perkele!
Olisi pitänyt olla itse päällä, että olisin ehtinyt saamaan, ajattelin ja puin nopeasti housut jalkaani, paita oli unohtunut taas päälle paskat mä mitään rakasta. Miehen piti lähteä hakemaan perhettään asemalta.


- Missä sulla meni näin helvetin kauan?
- Kattelin tavaroita kaupassa.
Suhautin tölkin auki. Olut kuohusi ja sitä valui rystysten yli lattialle. Painoin läntin jalalla pois. Sukka kastui entisestään. Puoliso pyöritti päätään ja haki palan talouspaperia ja pyyhkäisi parkettia.
- Kiitti, millä mä  voin tän korvata, sanoin ja imaisin tölkin pinnalta kaljan pois ennen kuin hörppäsin kunnolla.
- Maksa luonnossa.
- Nytkö?
- Eiku yöllä.
Hitto, itekkö  tässä pitää kaikki tehdä, vaikka on kaksi miestä, pikkupete ja isopat, ajattelin ja naurahdin itsekseni.
- Eiku nyt! sanoin.
Puoliso hymyili.
- Jani tulee kohta, ei me voida, hän sanoi ja otti minut leveään syleilyynsä.
- Rakastat sä mua? mies kysyi.
- Totta kai rakastan.
Säikähdin itsekin ulos karannutta, syvää ja epätoivoista huokausta.
  Mies vetäytyi kauemmaksi.
- Mikä nyt on?
- Ei mikään. Miten nii?
Puoliso katsoi silmiini.
- Oot niin outo.
- Ite oot. Mennään jo ennen ku Jani tulee.

Mies kulki makuuhuoneeseen edellä. Katsoin roikkuvien farkkujen persausta ja kohautin välinpitämättömästi olkapäitäni. Jätin tölkin eteisen lipaston päälle. Riisuin, kainaloista uhkui nuhjatun muovailuvahan haju, alapäästä leyhähti hapanimelän, valmiiksi pureksitun kala-aterian lemu. Menin varmuuden vuoksi suoraan mieheni päälle. Ulko-ovi kolahti.
- Jani tuli, lopetetaan, mies sanoi.
- Eikä lopeteta!
- Sä oot hullu.
- Piä pääs kii.
Sänky natisi. Tuli hiki. Vihdoinkin sain. Mies jäi kiehnäämään kylkeeni, yritti suudella ja silittää. Nousin äkkiä, lakanaan jääneet läntit muistuttivat pieniä hautausmaita, enkä voinut sietää niitä. Epäonniset siittiöt valuivat pitkin reisiä. Otin kylpytakin ja lähdin suihkuun, nappasin eteisestä oluen mukaani. Puiseen pöytään jäi tölkistä kaljaiset ääriviivat. Siemailin samalla kun huljutin alapäätä, joka tuntui turpealta vielä.

- Äiti.
- Mitä kulta?
- Tiedäksä mikä on Jokereiden moken nimi.
- Nurmisen Pasi.
- Entäs bluussin?
- Tom Draper.
Jani katsoi pitkään ja hymyili.
- Nii, poika sanoi ja söi jogurttinsa.
Menin meikkaamaan. Jani kävi sillä aikaa vessassa pesemässä hampaansa. Toivotin hyvää yötä. Poika kysyi, mihin olin menossa. Sanoin, että tyttöjen kanssa dokaamaan. Janin otsa rypistyi.
- Miks?
- Lähen vasta, kun sä nukut. Isi jää sun kanssa.
- Tuu sanoon vielä hyvää  yötä.
- Totta kai kulta.
Kävin silittämässä pojan päätä. Jani sulki silmänsä ja näytti hykerryttävän onnelliselta, toisin kuin isänsä.
- Sitä taas lähetään vai?
- Nii. Likat oottaa.
- Eikö yhtä perjantaita voisi jättää väliin.
- Vois varmaan, muttei nyt. Tiina tahtoo puhua, se haluaa kai eroon siitä ukostaan.
- Mikäs juhlan aihe se on?
- Helvetin haihattelija se sen äijä.
- Hyvä tyyppi se on menkää sitten. Mun vuoro on huomenna.
- Siitä vaan.
Mies lösähti sohvalle, painoi kaukosäätimestä telkkarin päälle eikä enää puhunut.

Puin farkut ja laitoin tiukan t-paidan päälle jakun. Vilkaisin hätäisesti peiliin ja laitoin karhean, turpeenvärisen tukkani kiinni hiuslenkillä. Juoksin takin liepeet lepattaen pysäkille, nilkka muljahti korkokengän verran katuun, mutta ehdin bussiin vähän nilkuttaenkin. Leena huitoi takapenkiltä. Kun istuin alas, Leena nyki polven kohdalta housujaan alaspäin.
- Vittu ku nää nirhaa häppäreitä.
Otin laukusta kaksi tölkkiä, ojensin toisen Leenalle. Se möllisti, kun suhaus sai bussissa päitä kääntyilemään. Nuoriso ei reagoinut. Leenan iho oli niin tasaisen kaunis että harmitti. Huulipunan se oli vetänyt yli. Niin syvän sinisiä silmiä en ollut vielä nähnyt koskaan kenelläkään toisella, niitä kehysti pitkien ripsien rivi. Oli vaikea olla kadehtimatta.

Tiina ja Jaana paukuttelivat korkojaan irlantilaispubin baaritiskiin nojaten. Tiinalla oli polvipituinen hame ja punainen pusero, mantelisilmät ja pienet, soikeat kasvot. Hiukset valuivat tiheinä, pähkinänruskeina kiharoina lapaluihin asti. Nilkasta vihlaisi, kun tuopillisen jälkeen yritin päästä tunnelmaan.

Tiina kertoi epäilevänsä, että hänen aviomiehensä petti häntä. Arvelin äänekkäästi, ettei se voinut olla totta muija kaunis kuin mikä ja mies niin lahjakas, kiltti ja perheelleen omistautunut.
- Siks just, Tiina sanoi ja jatkoi, Ei sellaisia ole olemassakaan.
- Se on totta. Ensin sitä rakastetaan niin täysillä, ollaan niin ihmeellisiä ja ihania ja mennään naimisiin. Sitten kolmevitosena tulee äkkiä saatanallinen oivallus, just kun lapset on valmiita ja pankille älytön velka. Niin sitä alkaa miettiä, että mitä vittua sitä on tullut tehtyä ja kenen kanssa. Tai oikeestaan, että kuka se on, jonka kans sut on vihitty ja onko teillä ees mitään yhteistä ja voiko siihen siippaan edes luottaa, Leena sanoi ja kulautti puoli tuopillista kaljaa päälle.
- Musta tuntuu, ettei sellasta liittoa olekaan, jossa ei olisi kriisin kriisiä. Ennen vanhaan ukot ja akat kuoli aina ennen aikojaan, helvetin nuorina. Tämä nykyinen eroamisvimma taitaa kuulkaa johtua ikiaikaisen evoluution muokkaamasta kehityksestä, ehkä ihmistä ei ole luotu olemaan toisen kanssa kovin pitkään, Jaana heilautti päättäväisesti vaalennettua tukkaansa kun lopetti. Hiukset asettuivat jämäkästi entisille paikoilleen. Oli vaikea olla uskomatta.
- Mulla nyt vaan on sellanen olo, että jos jään niin kadun, ja jos en, niin kadun sitäkin, Tiina jatkoi.
- Sama sen väliä sitte. Lopulta dementia iskee, eikä sitä enää muista mitä piti katua, minä sanoin.
Tiina nauroi käheästi. Irlantilaismusiikki pauhasi niin kovaa, että jouduin lukemaan sanat hänen tiukoilta huuliltaan:
- Tosta ei ollut mitään apua.
Nostin tuoppia, Tiina perässä.
- Evoluutiolle!


Ilo sukelsi yllättäen valomerkin viimeiseen pimeyteen, ja baariin syttynyt kirkas valaistus paljasti julmasti karun tilanteen. Väsymys lohkeili Tiinan meikkijäännösten välistä, ripsien kokkareiset päät peittivät Leenan poskipäitä, minä en uskaltanut katsoa peiliin. Yhdessä oli laulettu suomipoppia niin, että ääntä lähti enää vaivoin. Savu sai voimaan pahoin.

Taksitolpalla huojui aamuyön levoton jono. Keski-ikäänsä lähestyvä onnellinen pariskunta kuohutti kotiin pääsystä haaveilevien nälkäisiä tunteita näykkäillessään sievästi pizzaansa muiden ahnaiden silmien edessä.

- Noita pitäisi vetää turpaan, Leena kuiskasi.
    
Tiina sanoi sammaltaen, turhautuneena sen iltaiseen miesmetsästykseensä, pettymyksestä tai liikutuksesta silmät kostuneina, ettei eroaisikaan. Sellaista vapautta kuin mitä heidän liitossaan oli, ei voinut olla kellään toisella, hän sai olla aina oma itsensä  - Ymmärrättekö, minä saan olla minä! Tiina uhosi ja lisäsi sitten panevansa ukkonsa aivot pihalle kun kotiin pääsisi, ja ryöpsäytti lopulta, että eiköhän se äijä siitä tokeentuisi ja jäisi hänen pauloihinsa loppuiäkseen. Hymähdin pettyneenä.
    
Menin Tiinan kanssa samaan taksiin, Leena omaansa. Jaana oli kadonnut, niin kuin aina. Kännykässäni oli monta tekstiviestiä. Runoja ja rakkaudentunnustuksia, lopulta kiihkeitä panopyyntöjä. Sydämessä sykähti. Aina juovuksissa teki mieli Jaken luokse. Kirjoitin hellän sanoman, mutta en voinut sitä laittaa. Kello oli liian paljon. Jake ehkä nukkui jo, ja Tiina saattaisi nähdä viestin ensimmäisenä heti kotiin päästyään.

Halusin repiä Tiinan pois autosta, kiskoa sen vittuun siitä ja sanoa, että tämä auto on menossa just sinne, minne minä halusin! Ja että mene sinä Tiina panemaan jonkun toisen aivot pihalle, mutta Jakeen et enää koske! Näytin keskisormea taksin lattialle. Aloin itkeä.

Tiina uteli, mikä vaivasi. Nostin päätäni. Tiina oli niin nätti ja mukava. Varmaan ihana vaimo, Jakelle sopiva. Hymyilin nyyhkäysten välistä.
- Helevetin korkea moraali! sanoin selvällä äänellä.
Tiinaa nauratti.