Mulle tuli mieleen mun nuoruus ja naapurinpoika. Kun tulin koulusta, se aina huuteli semmoisia juttuja, jotka sai mut aivan kauhun valtaan. "Onks pillu märkänä" se kailotti ikkunasta ja sitten se lauloi että: "Sen Saaran maahan kaadan" Mua hirvitti kun en yhtään tiennyt mistä se puhui.
Sillä oli sellaiset tikkujalat ja kireät farkut niin että munat pullisteli etumuksessa. Se ällötti, varsinkin kun se kouraisi niitä pussejaan vähän väliä. Mä en tiedä, mitä se jätkä oikein luuli itsestään kun ei se ollut oikein minkään näköinen. Se muistutti ennemminkin kilpikonnaa, sen posketkin lähti suoraan kaulalta. Kai se jonkun mielestä oli sympaattista. Ainakin niiden likkojen mielestä, joita sillä oli tapana käyttää niin kuin tikkuaskia. Avasi, raapi vähän, poltti loppuun ja pisti taskuunsa taas siihen asti kun taas iski himo. Sillä oli niitä ainakin puntillinen.
Se kiusasi mua vuosikaudet, mutta kun aloin vanheta, sen ilme muuttui jotenkin kummasti. Siinä ei ollut enää semmoista ilkikuria. Se pelotti mua vielä enemmän. Sen sisko oli mun hyvä kaveri, mutta en mä enää uskaltanut mennä niille ollenkaan. Lede kävi sitten meillä, mutta se sano aina, ettei niiden Makea kannata ottaa todesta. Ei se mua auttanut. Sen pelon kanssa opettelin elämään ja siinä meni koko nuoruus.
Vanhempana sitten kun olin jo perustamassa perhettä, muuttanut omaan kotiin ja saanut vauvankin, se tapahtui. Make oli muuttanut taas mun naapuriin. Mä näin sen kerran parkkipaikalla, ja se tuli juttelemaan. Sydän tykytti ja olisi tehnyt mieli juosta vieläkin karkuun, mutta mulla oli vauva kantokopassa.
Make pyysi kahville, oli oikein kohtelias ja lupasi kertoa Leden kuulumiset. Siinä matkalla se kertoi, että oli tullut uskoon. Mun oli vaikea tajuta sitä. No mä menin niille sitten vauvan kanssa. Se oli semmoinen peruskoti, verhotkin kuin ballerinojen pyllyrivi. Ja keittiössä pieni pirtinpöytä ja keksejä lautasella. Se kertoi ensin Ledestä, kuinka monta lasta sillä oli, mitä se teki työkseen ja muuta leppoista. Mutta sitten sen silmiin tuli taas se sama kiimainen katse ja se nousi, otti musta kiinni ja puristi seinää vasten. Tunsin miten sillä jökötti. Vauva tuhisi kopassa ja muhun iski paniikki. Potkaisin Makea munille. Vähän se siitä parahti, mutta sitten se alkoi puristella mun tissejä, vaikka niistä valui maitoa. En uskaltanut huutaa, kun ajattelin että vauva näkee jos herää.
Ovi kävi. Make päästi irti, yritin siistiä vaatteitani ja hiuksiani. Sieltä tuli Maken vaimo. Se näki mut ihan varmasti, vaikka katsoi pahasti kieroon. Se nappasi riuskalla otteella Makea tukasta, haukkui sitä pikkuperverssiksi ja sanoi ottavansa asian taas esille seuraavassa kokouksessa. Mä en paljoa ymmärtänyt mitä se huusi, vaan hiivin vauvan kanssa vaivihkaa ovelle päin. Make oli vajonnut polvilleen lattialle, se nainen potki sitä joka puolelle, toinen käsi tukassa vieläkin kiinni. Make huitoi tyhjää ja parkui. Näytti niin kuin se olisi rukoillut anteeksiantoa. Vaimo tempaisi Maken tukastaan lattialle ja tuuppasi sen selälleen. Sain oven auki ja menin käytävään. Samalla kun vaimo hyppi tasajalkaa Maken mahan päällä, se näki mut ja karjaisi :"Ja sinä perkele!". Juoksin rappuset alas ja ehdin ulos ennen kuin se muija sai mut kiinni. Se vannotti mua pitämään turpani tukossa. Ja mähän pidän.
Sillä oli sellaiset tikkujalat ja kireät farkut niin että munat pullisteli etumuksessa. Se ällötti, varsinkin kun se kouraisi niitä pussejaan vähän väliä. Mä en tiedä, mitä se jätkä oikein luuli itsestään kun ei se ollut oikein minkään näköinen. Se muistutti ennemminkin kilpikonnaa, sen posketkin lähti suoraan kaulalta. Kai se jonkun mielestä oli sympaattista. Ainakin niiden likkojen mielestä, joita sillä oli tapana käyttää niin kuin tikkuaskia. Avasi, raapi vähän, poltti loppuun ja pisti taskuunsa taas siihen asti kun taas iski himo. Sillä oli niitä ainakin puntillinen.
Se kiusasi mua vuosikaudet, mutta kun aloin vanheta, sen ilme muuttui jotenkin kummasti. Siinä ei ollut enää semmoista ilkikuria. Se pelotti mua vielä enemmän. Sen sisko oli mun hyvä kaveri, mutta en mä enää uskaltanut mennä niille ollenkaan. Lede kävi sitten meillä, mutta se sano aina, ettei niiden Makea kannata ottaa todesta. Ei se mua auttanut. Sen pelon kanssa opettelin elämään ja siinä meni koko nuoruus.
Vanhempana sitten kun olin jo perustamassa perhettä, muuttanut omaan kotiin ja saanut vauvankin, se tapahtui. Make oli muuttanut taas mun naapuriin. Mä näin sen kerran parkkipaikalla, ja se tuli juttelemaan. Sydän tykytti ja olisi tehnyt mieli juosta vieläkin karkuun, mutta mulla oli vauva kantokopassa.
Make pyysi kahville, oli oikein kohtelias ja lupasi kertoa Leden kuulumiset. Siinä matkalla se kertoi, että oli tullut uskoon. Mun oli vaikea tajuta sitä. No mä menin niille sitten vauvan kanssa. Se oli semmoinen peruskoti, verhotkin kuin ballerinojen pyllyrivi. Ja keittiössä pieni pirtinpöytä ja keksejä lautasella. Se kertoi ensin Ledestä, kuinka monta lasta sillä oli, mitä se teki työkseen ja muuta leppoista. Mutta sitten sen silmiin tuli taas se sama kiimainen katse ja se nousi, otti musta kiinni ja puristi seinää vasten. Tunsin miten sillä jökötti. Vauva tuhisi kopassa ja muhun iski paniikki. Potkaisin Makea munille. Vähän se siitä parahti, mutta sitten se alkoi puristella mun tissejä, vaikka niistä valui maitoa. En uskaltanut huutaa, kun ajattelin että vauva näkee jos herää.
Ovi kävi. Make päästi irti, yritin siistiä vaatteitani ja hiuksiani. Sieltä tuli Maken vaimo. Se näki mut ihan varmasti, vaikka katsoi pahasti kieroon. Se nappasi riuskalla otteella Makea tukasta, haukkui sitä pikkuperverssiksi ja sanoi ottavansa asian taas esille seuraavassa kokouksessa. Mä en paljoa ymmärtänyt mitä se huusi, vaan hiivin vauvan kanssa vaivihkaa ovelle päin. Make oli vajonnut polvilleen lattialle, se nainen potki sitä joka puolelle, toinen käsi tukassa vieläkin kiinni. Make huitoi tyhjää ja parkui. Näytti niin kuin se olisi rukoillut anteeksiantoa. Vaimo tempaisi Maken tukastaan lattialle ja tuuppasi sen selälleen. Sain oven auki ja menin käytävään. Samalla kun vaimo hyppi tasajalkaa Maken mahan päällä, se näki mut ja karjaisi :"Ja sinä perkele!". Juoksin rappuset alas ja ehdin ulos ennen kuin se muija sai mut kiinni. Se vannotti mua pitämään turpani tukossa. Ja mähän pidän.
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
17.02.2006 - 10:41
En minä sitä koskaan lyönyt, vaikka se muuta väittikin. Teloi itseään kännissä koko ajan. Oma vikansahan se oli. Juoppo ämmä ja täysin epäluotettava. Joskus mietin, miten helvetissä se siitä ajasta selvisi, kun meillä oli vauva. Eihän se koskaan öisin antanut lapselle maitoa, ei. Olisinhan minä herännyt. Tupakkaakin se poltti koko ajan. Sisällä. Poltinhan minäkin, sen voin myöntää, mutta en koskaan vauvan lähellä.
Kirsikka oli mulle vasta kolmas nainen. Sillä oli ollut miehiä ainakin kaksi ennen mua, tai niin se väittää. On niitä täytynyt olla enemmän. Eihän nyt jumalauta sellaiselle naiselle riitä mikään. Sängyssä se oli kamala peto. Teki kaikki mitä mies halusi. Otti suihin ja antoi mistä päin vaan. Ja aina märkänä. Kulki ilman alushousuja kotona. Eihän sellainen nainen voi ymmärtää äitinä ja vaimona olemisesta yhtään mitään! Täysin epäluotettava. Olisi hoitanut sen vauvansa edes kunnolla. Nythän poika on niin iso, että se alkaisi kohta inhota äitiään. Kyllä minä sen huomaan. Onhan se poika nähnytkin vaikka mitä. Kirsikankin sängyllä jalat levällään, olisi pitänyt ne edes vähän pienemmällä ettei koko alapää olisi loistanut heti kun oven avaa. Mutta ei, sehän oli varsinainen huora. Piti sille siitä sanoakin. Aamulla se väitti, että olin potkinut siltä pillun siniseksi. Paskanmarjat. Meillä oli yöllä kova sessio. Ei se tehnyt edes aamupalaa pojalle. Nukkui puoleenpäivään, saatana, mun piti nousta antamaan lapselle ruokaa, muuten olisi saanut olla nälässä. Sama juttu joka viikonloppu. Minä sen pojan kanssa aikaa vietin enemmän kuin äitinsä. Katsottiin porukalla telkkaria. Mutta eihän se vielä mitään ymmärrä aikuisten leffoista. Ihmeissään tuijottaa kun autot menee lujaa.
Työ oli Kirsikalle jumalattoman tärkeää. Pitkää päivää painoi menemään, mutta en uskonut että se teki sitä työnsä takia. Siellä on niitä helvetin lipojia ties kuinka paljon. Eihän se mitään myönnä. Minä pyysin sitä olemaan rehellinen, että sanoisi suoraan jos on jotain meneillään, mutta vitut se mitään sanonut. Silmien ilmeestä jo näin kun se tuli kotiin, että jotain sitä oli tehty. Yritinhän minä selittää, ettei se vierailta miehiltä saisi sitä mitä minulta. Keski-ikäisiä kaljuuntuvia ukkoja ne siellä duunissa oli. Sellaisia on meilläkin töissä. Jos en olisi joutunut sairaslomalle just nyt, olisin ollut työnjohtaja jo jonkun aikaa. Mulla on sentään alan koulutus ja pitkä työkokemus. Ei sitä ilmaiseksi sellaisia titteleitä jaella.
Kirsikka ymmärsi sentään, että mullakin pitää olla vapaailta aina perjantaisin. Kuka hemmetti sitä muijansa kanssa aina jaksaa olla. Joskus se menee vähän pitkäksi, mutta kenelläpä ei menisi. Käytiin poikain kanssa porukalla risteilylläkin. Sattui pikku haaveri siellä matkalla. Se oli kyllä sen naisen syytä. Leenan. Varmaan oli tullut tahallaan risteilylle tekemään itsensä paksuksi. Sieltähän niitä isiä ja maksumiehiä löytyy. Leena ei aborttia edes ajatellut. Kirsikkakin ajatteli kai ottaa Leenan vauvan itselleen. Että meistä olisi ollut vielä perheeksi. Mutta eihän Kirsikasta äidiksi enää olisi ollut. Työ oli niin paljon tärkeämpää. Uraputki ja luova ihminen, kamala sekoitus. Minä lähdin Leena matkaan. Ajattelin, että katsotaan nyt tämä. Pitihän minun ottaa vastuu siitä vauvasta! Se oli Kirsikalle kova paikka. Siitä tuli yksinhuoltaja, enhän minä poikaa voinut vieraan naisen luokse heti ottaa, eikä Kirsikka olisi antanutkaan. Joku oikeus ja kohtuus sentään tässäkin maailmassa, vaikka olihan se Kirsikka kiinni kotona pitkän aikaa. Loppui iltahommien tekeminen siihen paikkaan. Kyllä minä siitä huomautinkin, että nyt sitä sitten ollaan kotona ja leikitään kunnon perheenäitiä. Se pesi perkele matotkin sillä aikaa.
Kyllä poika sitten alkoi käydä Leenankin luona, mutta minua se alkoi hirvittää. Leena on kyllä fiksu ihminen, mutta sängyssä sillä on niitä sellaisia estoja, että telkkarin katteluksi se menee harva se ilta. Hyvä äiti se on. Herää aamulla aikaisin ja siivoaa huushollia. Eihän se Kirsikka muistanut jumalauta kaupasta ostaa edes vessapaperia, servetteihin pyyhittiin monet kerrat. Niitä kyllä riitti, kun ei noita päivällisvieraita käynyt koskaan. Eihän Kirsikka olisi saanut niille mitään tarjottua. Minä tein joskus risottoa kun työkaveri tuli vaimonsa kanssa käymään. Ei tarvitse meikäläisen risottoa tehdä Leenan luona. Se on kuin vaimo, mutta helvetin mustasukkainen. Ei päästä perjantaisin enää kaljoille, mutta kyllä siinä Leenan sohvalla on hyvä olla ja juoda olutta. Leena ymmärtää miesten päälle, mutta voisihan se joskus vähän irrotellakin. Ne on nuo miehiset tarpeet niin helvetin tärkeitä.
Ei se ihme ollut, että tuli välillä Kirsikkaa ikävä. Sillä minä sitten sinne meninkin. Ihan oltaisi voitu puhua siitä, jos palattaisiin takaisin yhteen. Mutta Kirsikka ei enää halunnut. Se oli löytänyt toisen miehen sieltä töistä tietenkin. Tiedä sitä sitten kuinka kauan niillä oli peliä ollut. Mutta ei sillä naisella ollut armoa. Minä olisin antanut anteeksi kaiken, mutta ei se saatana halunnut! Hulluhan se oli. Päreet siinä paloi, olisi palanut rauhallisemmaltakin mieheltä.
Minä en ymmärrä näitä tämmöisiä testejä. "Täydessä ymmärryksessä", totta helvetissä minä tein sen täydessä ymmärryksessä. Joku oikeus ja kohtuus tässäkin maailmassa pitää olla.
