Lassi pysähtyi. Jalat upposivat sammaleeseen, aurinko hiveli takin tummaa selkämystä ja syyskuun tuuli hipaisi poskia. Lassin kädet tuntuivat kankeilta, ne eivät heti totelleet käskyjä. Hän tuijotti lumoutuneena lumenvalkoisia, kuusen varjossa helmiäisenä hohtavia rintaliivejä. Ne lojuivat maassa murheellisina. Vaikka kaarituet pitivät kupit kuosissaan, liivit näyttivät tyhjiltä ja hylätyiltä. Niiden sisältä puuttuivat rinnat. Rintaliivit eivät kuuluneet maisemaan, mutta näyttivät sammaleen vihreää vasten kauniimmalta kuin naapurin naisväen vastapestyt pyykit, jotka heiluivat kutsuvasti tuulessa. Lassi oli tarkastellut niitä narulla silloin tällöin. Oikein narulle nostetut pikkuhousut näyttivät siltä kuin niissä olisi olleet näkymättömät jalat sisällä. Ja haaraväli. Lassi oli nähnyt, kuinka näkymätön tyttö pinkaisee juoksuun tai tanssii vatsatanssia. 

Lassi huokaisi ja polvistui rintaliivien eteen. Hän siveli niiden elastista pintaa, sormeili kuppeja reunustavaa pientä pitsiä ja nosti ne lähemmäksi nenäänsä. Lassi nuuhki, hän haistoi pesuaineen voimakkaana kuppien kohdalla, hieman ihoa, hikeä ja kukkaistuoksua liivien liepeissä. Hän luuli pyörtyvänsä. Päässä hämärtyi ja Lassi sulki silmänsä. Hän oli löytänyt aarteen.

Lassi tunki liivit taskuunsa, mutta ei irrottanut kättään niistä.  Hän jatkoi matkaansa kohti majaansa, jonka oli rakentanut korkean kuusen vankkaan oksanhaaraan niin syvälle metsään, ettei sinne eksynyt koskaan muut kuin satunnaiset sienestäjät. Kerran Lassi oli joutunut odottamaan liikkumatta ja aivan hiljaa majassaan puoli tuntia, kun menninkäisen näköinen mies kauhtuneessa lakissaan ja virttyneessä takissaan oli siinä alapuolella keskustellut keijumaisen naisen kanssa kehnäsienistä. Lassi päätti, ettei päästäisi itseään koskaan sellaiseen tilaan. Puhua nyt jostain hemmetin sienistä naisen kanssa pehmeässä sammalmetsässä, kun voisi tehdä paljon muuta. Hän olisi kietonut kätensä naisen vyötärölle ja suudellut kaulaa. Hän olisi kiehnännyt eikä kehnännyt. Pidemmälle hän ei ollut silloin uskaltanut ajatella. Paine olisi käynyt liian kovaksi, niin kuin nyt.

Rintaliivit kuumottivat taskussa. Lassi oli varma, että liivit olivat olleet sellaisen naisen yllä, joka saa miesten päät hetkessä sekaisin. Vaalea, sinisilmäinen ja isopovinen eloveenatyttö. Ehkä nainen on ollut marjastamassa. Silloin häntä vastaan olisi patikoinut vieras mies, erämökkiläinen, tai ehkä valokuvaaja. Nainen olisi ollut kyykyssä mättään edessä ja juuri ottamassa mustikan sormiensa väliin, kun mies tarkentaa objektiivinsa häneen. Naisen kasvoja ei näy, huivilla verhottu pää on kumarassa. Hiussuortuvia karkaa huivin alta, nainen hipaisee niitä kaulaltaan vähän väliä, ojentautuu sitten suoraksi, nostaa kätensä ja alkaa asetella hiuksiaan paremmin. Rinnat pullistuvat beigen villatakin alta kuin kaksi hiekkadyyniä. Mies ottaa kuvan, kuuluu heikko naksahdus ja nainen huomaa miehen. He alkavat jutella, ehkä säästä ja marjasadosta. Nainen naurahtaa kevyesti. Silloin se tapahtuu. Mies ottaa naisen syleilyynsä, nainen rimpuilee vastaan, mutta kaikki on liian kiihottavaa. Hän antaa periksi. Lassi puristi liivejä tiukemmin. Mies avaa hakaset takaa yhdellä kädellä samalla kun toinen käsi nostaa liivit pois rintojen päältä, ja kumartuu nuolaisemaan naisen nänniä. Rintaliivit putoavat sammaleelle. Lassi sulki silmänsä ja ähkäisi. 

Enää ei ollut pitkä matka. Lassi harppasi pois polulta, hyppäsi kiveltä kannolle ja taiteili tiensä   
männynjuurakoitten kautta majapuulleen.

    

Lassi kiipesi majaansa ja otti rintaliivit taskustaan. Hän nuuhkaisi niitä uudestaan, venytteli ja käänteli ja asetti ne sitten eteensä niin, että pystyisi kuvittelemaan naisen niiden sisälle. Liivit lopsahtivat aina alas ja pitkiksi venytettyinä ne näyttivät muodottomilta; valtavan leveän ja lattarintaisen naisen liiveiltä. Lassi asetti liivit puun runkoa vasten ja yritti laittaa hakaset kiinni. Liivit olivat niin passelit, että singahtivat Lassin otteesta tämän tästä, kunnes hän oivalsi kääntää rintaliivien takaosan etupuolelle ja sai näprättyä kolmet hakaset kiinni. Kaarna rapisi ja siitä irtosi palasia, kun Lassi alkoi veivata liivejä oikein päin. Kun kupit alkoivat tulla eteen, Lassi huomasi, että olkaimet roikkuivat ikävästi kuppien edessä. Toisaalta hän olisi voinut kuvitella, että nainen oli juuri riisumassa niitä tai että hän olisi juuri pudottanut ne naisen olkapäiltä, mutta Lassi halusi nähdä rinnat ennen sitä.

Lassi kapusi puusta alas, etsi sammaleen seasta sopivan oksan ja kiipesi takaisin kuuseen. Hän asetti oksan puunrungon taakse tukemaan olkaimia. Tulos oli melko hyvä, mutta kupit näyttivät vieläkin surullisilta. Lassi kapusi uudelleen alas ja nyhti taskunsa täyteen sammalta. Ylös päästyään hän tunki molemmat kupit täyteen. Kun rinnat olivat valmiit, Lassi kosketti niitä ensin varovasti kämmensyrjällään kuin ohimennen. Sitten hän pani kätensä hellästi kuppien päälle ja painoi otsansa rintojen väliin. Sammaleen tuoksu vihlaisi nenästä.   

-          Lassi! Lassiii!

-          Mitä nyt? Lassi katsoi alas kuusesta ja näki äitinsä harmaan päälaen.

-          Parempi kun tulet alas sieltä. Täällä metsässä on viime yönä tapahtunut kauheita.