Päivin katse nauliintui pieneen valkoiseen palloon, joka eteni huterasti ruohikon seassa. Vastaleikatun nurmen tuoksu häivytti hetkeksi helteen, imi sen sisäänsä ja levittäytyi raskaana iholle. Ötökän eteneminen oli työlästä tahmaisessa maastossa. Muna sen selässä oli irtoamaisillaan.

     Naaras pysähtyi, haki paikkaa paisteesta, lämmitti kuoren sisällä kuhisevaa katrastaan. Päivi väistyi auringon tieltä, emo jatkoi uuvuttavaa matkaansa. Sen synnytystä oli häirinnyt ruohonleikkurin julma terä ja nurmesta oli tirskahtanut nestettä poikimispaikan uumeniin. Päiviä kirpaisi syyllisyys, hän ojentautui suoraksi. Oma talo näytti kauempaa katsottuna raikkaalta. Se hohti kilpaa koivunrunkojen kanssa ja sen sisällä viisi lasta puuhasivat yhtä ja toista, tömistelivät ja tappelivat pitkin päivää.

- Äiti! Vauva heräs! Jussin ääni kiersi peräkammarista tupakeittiöön, sieltä eteiseen ja yhä ulos asti tavoittaen Päivin korvan niin kirkkaana kuin se olisi tullut vierestä.
- Pane sille tutti suuhun.

     Päivi huokaisi. Valkoinen pallo eteni määrätietoisesti rinnettä ylös, jossa maasto muuttui vaikeakulkuisemmaksi. Naaras matkasi kohti varpujen, havunneulasten ja rikkirisahtaneiden oksanpalasten metsää. Muna oli tuskin kiinni, pian se vierähtäisi alas, kenties rikkoutuisi ja satoja hailakoita kahdeksankoipisia otuksia rynnistäisi säikkyinä ulos uuteen maailmaan. 

- Äitii! Tuu pyyhkimään!
Päivin otsa kiristyi.
- Kohta!
Otus pysähtyi. Sen edessä oli vanhan koivun yltään ravistamia  oksia. Pienikin tuulenvire tai väärä liike pudottaisi munan. Naaras päätti kiertää oikealta.
- Äitiiii!

Muna keikkui emon selässä sen tarpoessa kohti tuntematonta määränpäätä. Päivi jähmettyi, kun otuksen askellus hidastui pehmeässä sammaleessa. Jos hän olisi tiennyt mihin raskautetun naaraan matka johti, hän olisi auttanut, nostanut tulevan äidin kämmenelleen ja vienyt sen perille. Mutta ajatus iholla vilisevistä vastakuoriutuneista kauhukakaroista puistatti eikä Päivillä ollut mitään tietoa siitä missä tämänlaatuiset otukset halusivat synnyttää.

- Äiti!

     Emo alkoi väsyä. Päivistä vaikutti siltä, että naaraan taivallus oli epätoivoista ja että sen tarkoitus oli vain kulkea eteenpäin poikue selässään ja antaa munan valahtaa kuin ohimennen. Se oli ahdistava ajatus. Siinä oli epäilemättä otus, joka ei tiennyt mitä teki. Siinä oli otus, joka ei tiennyt edes seittien tekemisestä yhtään mitään. Ne olivat toisia ja toisenlaisia lajeja, jotka seittejä kutoivat. Tämä hämähäkki oli erilainen. Sen oli saalistettava kovalla työllä, sen oli saatava syödäkseen saalistamalla itse omin raajoin. Se ei ehkä ollut mikään seittimestari tai taitelijaluonne, vaan jalat tukevasti maassa ahkeroiva naaras. Päiviä säälitti. Hän muisti lukeneensa lehdestä, kuinka pohjoismaalainen nainen on niin erinomainen yksilö, että aerobiccaa, luo uraa, opiskelee kieliä ja synnyttää vielä lapsiakin enemmän kuin italialainen nainen. Uskomatonta!

- Äiti. Sanoit sää Jaakolle, että mun pitää pyyhkiä!
- Sanoin.
- Emmää haluu.
- Pyyhkisit nyt.
- Enkä!
- Kyllä!
- No en varmana pyyhi!

     Päivi ajatteli ryhtyä kätilöksi ja hipaista varovasti munaa niin että se irtoaisi ja hämähäkkiemo pääsisi vaivalloisesta lastistaan eroon. Mutta Päivin oli ajateltava poikasten tulevaisuutta, josta hän ei tiennyt mitään. Naaras oli epäilemättä ahdistunut samoillessaan kivien lomitse, piikikästä havupolkua pitkin kantaen taakkaansa, jonka uros oli sen vastuulle tylysti sysännyt.

- Äiti! Mulla on nälkä!
- Ja mulla!
Kohta kaikki neljä huutaisivat ja yksi rääkyisi. Aina nälkä.
- Ottakaa jotain sieltä jääkaapista.

Vain hetken Päivi katsoi taloon päin, kurkotti kaulaansa pidemmälle kun huusi, mutta otus katosi sillä aikaa hänen silmistään.
Ei lähimmän kiven kolossa, ei varvun katveessa, ei missään. Päivi keskittyi tarkemmin. Hän kyykistyi lähemmäksi maata, ei uskaltanut liikahtaakaan. Ahkera naaras kapusi nyt urheasti oksakasan päälle ja muna irtosi. Emo ampaisi karkuun. Vauhti hämmästytti Päiviä. Muna vierähti risujen väliin, osui terävään oksaan ja vastakuoriutuneet läpikuultavat hämähäkkipienokaiset säntäilivät edestakaisin turvaa hakien. Mutta äiti oli jo mennyt.

- Helvetti mikä muija! 

Lapsien kinastelu kantautui heleänä kutsuna mäelle asti. Päivi nousi ja oikaisi selkänsä. Hän veti syvään henkeä, maistoi pihkan tuoksun, nosti leukansa ja lähti.